Kiitos onnitteluista!

Ensimmäinen viikko kotona on nyt takana, aika on mennyt ihan siivillä eikä netissä pahemmin ole ehtinyt roikkua. (Ajattelinkin pikku hiljaa lopetella tämän blogin, kun se on jo nyt ollut näin huonolla hoidolla ja ei muuta kuin huononee vaan...) Sairaalasta lähtiessä olo oli vielä todella epävarma, mutta nyt ollaan jo pärjätty aika monet kakkavaipat, navan putsaukset ja imetykset ihan omillamme ja pikku hiljaa on kasvanut luottamus siihen, että saadaan H-P:n kanssa pidettyä Puumis hengissä (ja enimmäkseen jopa ihan tyytyväisen oloisena). Mistään päivärytmistä ei vielä voi puhua, kaikki päivät ja yöt ovat olleet erilaisia, välillä pikkumies on ollut ihan itse tyyneys, välillä taas on ilmeisesti vääntänyt mahaa (tai jotain sinne päin?), välillä on saanut tarjota tissiä puolen tunnin välein ja toisinaan vauva on puolestaan nukkunut jopa neljä tuntia peräkkäin. Omat unet ovat jääneet aika vähäisiksi, mutta ihmeesti sitä vaan jaksaa, kun on näin hyvä syy valvomiseen - olen aika varma, että mistä tahansa muusta syystä (esim. bileet naapurissa/naapurin vauva huutaa kaikki yöt) tällainen valvominen rupeaisi todella rankasti kypsyttämään. Lisäksi meillä on tässä ensimmäisellä kotiviikolla käynyt sen verran paljon vierailijoita, että myös päiväunet ovat enimmäkseen jääneet nukkumatta. Näin ollen ollaankin sitten oltu H-P:n kanssa sellaisessa väsymystilassa, että ollaan esim. kikatettu hysteerisinä kaikenlaiselle kakkahuumorille, mitä onkin viime päivinä Puumiksen ansiosta riittänyt... Eli samalla alkeellisella tasolla ollaan tällä hetkellä koko perhe, röyhtäillään ja piereskellään täällä kuorossa! :)

Vierailut ovat menneet aika samalla kaavalla, viisaat vieraamme ovat tuoneet tarjoilut mukanaan, sitten ollaan keitetty teetä ja istuttu ihan lumoutuneina tapittamassa vauvaa, joka enimmäkseen on ollut aika unelias isäntä ja kiertänyt laupeasti sylistä syliin. En tiedä, miltä vauvamme näyttää muiden silmissä, mutta meistä se on kyllä äidin ja isän pärstät huomioon ottaen siis aivan yllättävän söpö!

Ensi viikko vähän hirvittää, kun H-P menee takaisin töihin ja me jäädään Puumiksen kanssa päivien ajaksi kahdestaan. Nyt tuntuu, että vauva työllistää hyvinkin täyspäiväisesti molemmat vanhempansa. No, kai tässä pikku hiljaa rutinoituu niin, että pystyy esim. pitämään vauvaa kantoliinassa ja tekemään samalla jotain muutakin kuin herkeämättä tuijottamaan pikkutyyppiä.

Juuri nyt en pysty tämän kummempaan kirjalliseen tuotokseen. Olotila on (Rosa Meriläisen sanoin) semmoinen "maitoa rinnoissa ja puuroa päässä".