Nyt Puumiksen syntymä alkaa jo olla tosi lähellä! Otin eilen käyttöön uudet kuukauden piilolinssit ja mietin, että seuraavan kerran kun vaihdan piilareita niin olen jo varmaankin äiti (tai sitten olen vain tuskastunut odottaja, jonka maha on valtava, raajat turvoksissa, virtsanpidätyskyky olematon, eikä vauvaa vaan kuulu...) Itse olen kuitenkin syntynyt melkein 2 viikkoa etuajassa ja koska tuo on kuulema ainakin jossakin määrin periytyvää, niin parin viikon päästä voi jo ruveta ihan tosissaan kuulostelemaan, että koskahan se uusi perheenjäsen mahdollisesti haluaa muuttaa meille. Sovittiin, että Hyökkäävä Puuma rupeaa pikkuhiljaa katselemaan kännykkäänsä myös kokouksissa.

Vielä tuossa pari kuukautta sitten (ja jostain syystä varsinkin joskus vuosia sitten) synnytys hirvitti ajatuksena aika paljonkin, mutta nyt mietteet ovat aika pitkälti siirtyneet synnytyksestä tulevaan vauvaan, enkä murehdi  lapsen maailmaan vääntöä enää paljonkaan. Pelkoihin on auttanut äitiysjooga, juttelu muiden odottajien kanssa ja päätös lähteä synnyttämään Tammisaareen. En ole koskaan niinkään pelännyt kipua tai repeämiä (tai tietty nyt siinä sivussa vähän niitäkin), vaan ennemminkin sitä, että itse synnytystilanne on jotenkin huippu-ankea. Olen kuvitellut, miten kaikki menee pahimmalla mahdollisella tavalla, henkilökunta on stressaantunutta ja kiireistä, kaikki tapahtuu kuin liukuhihnalla, synnytyssalissa ramppaa porukkaa (nuoria lääkäriopiskelijoita tms. oikein laumoittain), kukaan ei ehdi kuuntelemaan, minusta tulee pelkkä nöyryyttävien toimenpiteiden kohde ja loppujen lopuksi menen niin lukkoon, ettei synnyttämisestä yksinkertaisesti tule mitään. No nyt olen sitten pikkuhiljaa vakuuttunut, että nykyään ymmärretään kiinnittää huomiota myös siihen, että synnytys olisi mahdollisimman rauhallinen ja turvallinen tilanne, ja kannustetaan synnyttäjiä myös itse helpottamaan oloaan esim. liikkumalla ja erilaisia asentoja kokeilemalla, ei siis vain makaamaan sängyllä muiden tökittävänä. Tietenkään synnytystään ei voi etukäteen tarkasti suunnitella ja kaikkea odottamatonta voi sattua, mutta uskon, että ainakin jos homma etenee niin sanotusti normaalisti, synnytys voi olla myös aika positiivinenkin kokemus.

No näin se sitten kuitenkin lipsahti juttu synnyttämiseen, juuri kun olin saanut sanotuksi etten mieti asiaa juuri nyt paljonkaan... Huomenna lähden Tampereelle kuuntelemaan vielä graduohjaajan viimeiset voitelut ennen kuin pistän sen onnettoman paperin menemään. Maha on kyllä jo sen verran massiivinen, että ei ihan hirveästi huvittaisi lähteä reissaamaan, mutta jos nyt sitten vielä tämän viimeisen kerran.