Ei ole oikeutettua tai ainakaan kovin kunniallista valittaa siitä, että pakotettu absolutismi ottaa toisinaan päähän. Mutta kyllähän se nyt rehellisyyden nimissä ottaa! Tietenkin asia on ihmisen murheista pienimmästä päästä ja lisäksi tälläkin pienellä yksityiskohdalla on varmaan tarkoituksensa, tässä voi nyt ainakin osaltaan harjoitella sitä, miten omat pikkumaiset halut laitetaan taka-alalle ja pienistä nautinnoista luovutaan sujuvasti toisen olennon hyväksi. Mutta kun nyt kuitenkin tuli puheeksi, niin täytyy myöntää, että etukäteen vesiselvä vappu arvelutti ajatuksena aavistuksen verran. Tai siis lähinnä mietin, miten jaksan ystävien vappubileissä ja sitä edeltäneen viikonlopun tupareissa ja perjantaina espanjalaisen bändin keikalla katsella ja kuunnella muiden ilonpitoa ja riekuntaa melkein kolmena päivänä peräkkäin...

No, ei se nyt loppujen lopuksi niin kamalaa ollut, kaveritkin alkavat onneksi olla nuorehkosta iästään huolimatta niin keski-ikäisiä (siis ollaanko me joskus jotain muuta muka oltu?!), että tulevat paikalle autolla tai menevät seuraavana aamuna töihin tai aikovat juuri heti vapun jälkeen kirjoittaa gradunsa loppuun tai ottavat muuten vaan iisisti ja lähtevät joka tapauksessa puoliltaöin kotiin. Eli sulauduin hyvin joukkoon, vaikka olinkin ainoa raskaana oleva, niin kuin nyt lähinnä olen aina ja kaikkialla minne menenkin. Lisäksi Hyökkäävä Puuma oli vähän flunssassa ja kanssani (ainakin melkein pitävässä) tukilakossa. Mieltä lämmitti myös se, että kaksi kaveriani toivat minulle aika kivan vappunenän tunnelman tuojaksi - menetettyä vappuhiprakkaa korvaamaan!