Hautomo2019-08-08T00:55:50+03:00Blog Integration Feed Generatorhttps://at69847.vuodatus.net/at69847https://at69847.vuodatus.net/<![CDATA[Pikku Puuma ja Kettu vilkuttavat hyvästiksi]]>Hei vielä!
Täällä päivät kuluvat taas kerran pikavauhdilla, Puumis kasvaa ja minä kutistun. Ilmoittauduttiin äsken tammikuussa alkavaan vauvauintiin, Puumis lupasi
kustantaa koko perheelle yhteisen harrastuksen lapsilisistään. :) Nämä
ensimmäiset viikot ovat tosiaan menneet vähän ihmetellessä ja lisäksi meillä on
käynyt niin paljon vierailijoita, että ei olla vielä ehditty kaivata
sen kummemmin mitään ohjelmaa, mutta nyt mietin, että voisi pikkuhiljaa
ruveta katselemaan myös jotain päiväsaikaan tapahtuvaa
vauva-aktiviteettia, ehkä voitaisiin ensi viikolla mennä testaamaan
esimerkiksi tuota Hermannin perhekahvilaa. Vauvattomien ystävien kanssa
seurustelussa on se hyvä puoli, että saa välillä ajatukset irti
pulautteluista ja vaipparumbasta (yksi kaveri esimerkiksi poikkesi
tässä viime viikolla ja toi minulle Kumppani-lehtiä ja
Kulttuurivihkoja, etten taantuisi ihan täysin ja lopullisesti
primitiiviselle tasolle) mutta luulen, että jatkossa voisimme kaivata
vähän nykyistä enemmän myös vauvallista seuraa, sellaista jonka kanssa
voi hyvällä omallatunnolla puhua vaikkapa siitä kuuluisasta
klassikkoaiheesta eli kakan väristä ja koostumuksesta...
Mutta tätä vähän uumoilinkin: nyt kun Puumis on syntynyt, aikaa blogeiluun ei tunnu löytyvän (varsinkaan kun menin lankeamaan tuohon kirottuun Facebookiin...). Eipä sitä kyllä pahemmin jää mihinkään muuhunkaan, päivät humpsahtavat ohitse todella nopeasti ja kohta Puumis on tosiaan jo kuukauden vanha. Kun yövalvomiset ja univelka parin ekan viikon aikana ahdistivat, niin oloa olisi varmaan helpottanut, jos olisin vielä kirkkaammin tajunnut, miten häviävän lyhyen hetken vauva on hentoinen vastasyntynyt ja miten rytmikin pikku hiljaa palaa taas elämään. Puumis näyttää nimittäin jo nyt ihan erilaiselta kuin syntyessään, erikoisen mallinen pitkulainen pää on muotoutunut pyöreäksi ja pituuttakin jäbä oli eilisen neuvolakäynnin mukaan venynyt yli 4 senttiä! Pari bodya onkin jo jäänyt pieniksi, ihan hyvä ettei juurikaan tullut hankittua niitä viiskytsenttisiä... Ja, kuten sanottu, kun Puumis on kasvanut, niin minä puolestani olen pienentynyt nopeammin kuin olisin luullut, imettäminen on kyllä niin tehokasta energian polttoa, että tässä saa syödä melkein kaksin käsin, ettei ihan kuihtuisi kokoon - olenkin aika surutta vedellyt kaikenlaisia herkkuja sen minkä olen imettämisen lomassa kerennyt. Vaikka vauva-aika on varmasti intensiivistä, sitovaa ja raskastakin, se on myös todella ihmeellistä ja ihan erilaista kuin mikään muu ajanjakso ennen tätä on ollut tai tulee olemaan.
Nyt kun Pikku Puuman varsinainen elämä on jo hyvässä vauhdissa, on sopiva aika päättää Puumiksen virtuaalinen elämä. Jäämme seurailemaan aktiivisempien bloggaajien kirjoittelua. Hautomo kiittää! :)
Ensimmäinen viikko kotona on nyt takana, aika on mennyt ihan siivillä eikä netissä pahemmin ole ehtinyt roikkua. (Ajattelinkin pikku hiljaa lopetella tämän blogin, kun se on jo nyt ollut näin huonolla hoidolla ja ei muuta kuin huononee vaan...) Sairaalasta lähtiessä olo oli vielä todella epävarma, mutta nyt ollaan jo pärjätty aika monet kakkavaipat, navan putsaukset ja imetykset ihan omillamme ja pikku hiljaa on kasvanut luottamus siihen, että saadaan H-P:n kanssa pidettyä Puumis hengissä (ja enimmäkseen jopa ihan tyytyväisen oloisena). Mistään päivärytmistä ei vielä voi puhua, kaikki päivät ja yöt ovat olleet erilaisia, välillä pikkumies on ollut ihan itse tyyneys, välillä taas on ilmeisesti vääntänyt mahaa (tai jotain sinne päin?), välillä on saanut tarjota tissiä puolen tunnin välein ja toisinaan vauva on puolestaan nukkunut jopa neljä tuntia peräkkäin. Omat unet ovat jääneet aika vähäisiksi, mutta ihmeesti sitä vaan jaksaa, kun on näin hyvä syy valvomiseen - olen aika varma, että mistä tahansa muusta syystä (esim. bileet naapurissa/naapurin vauva huutaa kaikki yöt) tällainen valvominen rupeaisi todella rankasti kypsyttämään. Lisäksi meillä on tässä ensimmäisellä kotiviikolla käynyt sen verran paljon vierailijoita, että myös päiväunet ovat enimmäkseen jääneet nukkumatta. Näin ollen ollaankin sitten oltu H-P:n kanssa sellaisessa väsymystilassa, että ollaan esim. kikatettu hysteerisinä kaikenlaiselle kakkahuumorille, mitä onkin viime päivinä Puumiksen ansiosta riittänyt... Eli samalla alkeellisella tasolla ollaan tällä hetkellä koko perhe, röyhtäillään ja piereskellään täällä kuorossa! :)
Vierailut ovat menneet aika samalla kaavalla, viisaat vieraamme ovat tuoneet tarjoilut mukanaan, sitten ollaan keitetty teetä ja istuttu ihan lumoutuneina tapittamassa vauvaa, joka enimmäkseen on ollut aika unelias isäntä ja kiertänyt laupeasti sylistä syliin. En tiedä, miltä vauvamme näyttää muiden silmissä, mutta meistä se on kyllä äidin ja isän pärstät huomioon ottaen siis aivan yllättävän söpö!
Ensi viikko vähän hirvittää, kun H-P menee takaisin töihin ja me jäädään Puumiksen kanssa päivien ajaksi kahdestaan. Nyt tuntuu, että vauva työllistää hyvinkin täyspäiväisesti molemmat vanhempansa. No, kai tässä pikku hiljaa rutinoituu niin, että pystyy esim. pitämään vauvaa kantoliinassa ja tekemään samalla jotain muutakin kuin herkeämättä tuijottamaan pikkutyyppiä.
Juuri nyt en pysty tämän kummempaan kirjalliseen tuotokseen. Olotila on (Rosa Meriläisen sanoin) semmoinen "maitoa rinnoissa ja puuroa päässä".
]]>2007-10-18T14:56:00+03:002019-08-08T00:54:42+03:00https://at69847.vuodatus.net/lue/2007/10/kotielamaaat69847https://at69847.vuodatus.net/<![CDATA[Pikku Puuman syntymä]]>Pikku Puuma, ihana pieni ketunpoika (3680g, 50 cm) syntyi puuman nopeudella sunnuntaina 7.10! Päästiin kotiin sairaalasta torstai-iltana, eilinen perjantai meni ihan ihmetellessä, ja aika pöllämystyneitä ollaan kyllä vieläkin...
Eli en tiedä, mistähän sitä alottaisi.
Jos vaikka tuosta viikon takaisesta lauantaista, jolloin kävimme päivällä H-P:n vanhemmilla syömässä ja illalla juhlimassa kaverimme tupareita. Tupareissa minulla oli ihan virkeä olo, mutta onneksi älysimme kuitenkin lähteä aika ajoissa (joskus kymmenen jälkeen) kotiin nukkumaan. Unet jäivät siitä huolimatta melko lyhyiksi, neljän aikaan aamuyöstä heräsin vähän omituiseen oloon, vatsassa kiersi ja Puumis potki kovasti. Kuuden aikaan aamulla saattoi jo puhua säännöllisistä supistuksista, vaikkeivät ne mitenkään kipeitä olleet ja ajattelin niiden vielä lakkaavan. Kahdeksaan asti aamulla yritin vielä lepäillä sängyssä, välillä torkahdinkin supistusten välissä ja vasta pikku hiljaa kellon lähestyessä kahdeksaa rupesin ajattelemaan, että ilmeisesti tämä on kuin onkin nyt SITÄ ja Puumis aikoo tosiaan syntyä tänään, ilman mitään ennakkovaroituksia. Soitin Tammisaareen kahdeksan jälkeen ja puhelimessa ollut kätilö kehotti vielä syömään aamupalaa (juu, ei onnistunut), menemään lämpimään suihkuun ja soittelemaan jonkin ajan päästä uudestaan jos supistukset tosiaan jatkuvat säännöllisinä. Jatkuivathan ne, tulivat noin viiden minuutin välein, kovenivat pikku hiljaa ja vähän ennen kymmentä lähdimme isäni kyydillä ajelemaan kohti Tammisaarta (sattui niin sopivasti sunnuntaille tuo synnärille lähtö, että saimme kyydin ja vältimme taksimatkan, josta kyllä sairaalan henkilökunnan mukaan olisi saanut sen Kela-korvauksen).
Ilma oli kaunis ja syksyinen, ajelimme idyllisten maalaismaisemien halki ilman minkäänlaista paniikkia, ja pysähdyimme pari kertaa jaloittelemaan. Supistukset tulivat koko matkan ajan noin viiden minuutin välein, mutta eivät olleet niin kipeitä etteikö olisi pystynyt istumaan autossa. Saavuimme sairaalaan yhdentoista jälkeen ja pääsimme suoraan tilavaan synnytyshuoneeseen, jossa oli suuri amme, keltaiset seinät ja Anne Geddes -kortteja seinällä. Kätilö tutki tilanteen ja kohdunsuu oli jo neljä senttiä auki! Sitten pistin kaikki äitiysjoogan opit käyttöön, yritin pysyä likkeessä ja mahdollisimman rentona, hengittää hyvin myös supistusten aikana, keskittyä vain kulloiseenkin hetkeen ja olla ajattelematta tulevaa kipua. Kävimme vielä vähän ulkona jaloittelemassa ja sitten menin fysioterapiapallon päälle suihkuun istumaan (lauleskelin suihkussa Nuoruustangoa ja norjalaista kehtolaulua että hengitys kulkisi paremmin ja pyörittelin lantiota pallon päällä). Suihkusta tultuani olo oli jo aika kipeä, H-P laittoi kylpyveden tulemaan ja hieroi selkääni ja minä pyysin kätilöltä ilokaasua. Kylvyssä ollessani kuuntelimme H-P:n tekemää synnytys-CD:tä, H-P suihkutti selkääni ja minä vetelin ilokaasua kuin viimeistä päivää. Sitten kaikki sillä hetkellä mieleentulevat luomukeinot oli käytetty, hälytimme kätilön nappia painamalla paikalle ja sain supistusten välissä nipin napin ähistyä haluavani pikaisesti jonkin puudutuksen. Kätilö käski minut ylös kylvystä, tsekkasi kohdunsuun tilanteen ja totesi, että paras puudutus on synnyttää vauva ulos saman tien. Pääsin jotenkuten kiipeämään alas jakkaralle, ja rupesin ponnistamaan. Ponnistusvaihe oli kohtalaisen tuskallinen, karjahtelin ja nojasin selkäni takana istuvaan H-P:hen ja paikalle kutsuttu toinen kätilö yritti auttaa painamalla vauvaa vatsan päältä. Noin puolen tunnin vääntämisen jälkeen, kello 15.50, ulos liukui pieni poika, jolla oli pitkä musta tukka ja sirrittävät mantelisilmät!
Olimme kaikki kolme vähän ällikällä lyötyjä kovasta ponnistuksesta, erityisen hämmentynyt oli Puumis, joka ei ihan heti ymmärtänyt syntyneensä ja kunnon parkaisun sijaan inisi melko vaatimattomasti. Valtavan onnentunteen sijaan mieleni täyttikin yhtä aikaa huoli ja helpotus: vauva oli syntynyt, mutta olikohan sillä kaikki hyvin? Pienen herättelyn jälkeen Puumis kuitenkin avasi silmänsä ja onnistui itkemään ja imemään rintaakin hiukan. Kätilö puhui jotakin adaptaatio-ongelmista mutta vakuutti vauvan olevan kuitenkin ihan kunnossa. Synnytyshuoneessa vietetyn yhteisen hetken jälkeen Puumis vietiin lämpökaappiin yöksi ja me lähdimme H-P:n kanssa hämmentyneinä perhehuoneeseen. Yöllä olin kuolemanväsynyt mutta nukkumisesta ei tullut mitään, kun mietin, miten vauva mahtaa pärjätä yksin kaapissaan.
Onni hulvahti päälle vasta seuraavana aamuna, kun kätilö toi Puumiksen huoneeseemme ja kertoi kaiken olevan kunnossa. Aamiaisen jälkeen synnytyksessä olleet kätilöt toivat meille vielä Tammisaaren erikoisuuden eli juhlatarjottimen, jossa oli kahvia, keksejä, pieni Elysee-kuohuviinipullo ja suomenlippu. Kahvi oli kaadettu mukeihin, joissa luki "Äiti" ja "Isä" ja niillä kippistellessä itkimme koko perhe - nuorimmainen tosin ehkä enemmänkin vatsanväänteitä kuin suurta maailmaantulon onnea... :)
]]>2007-10-13T11:11:00+03:002019-08-08T00:54:44+03:00https://at69847.vuodatus.net/lue/2007/10/pikku-puuman-syntymaat69847https://at69847.vuodatus.net/<![CDATA[Vauvauutisia]]>Joo, siis ei vielä täältä suunnalta, vaan Tampereelta, jossa opiskelukaverini sai aamulla pojan! Puhuin eilen kyseisen kaverin kanssa iltapäivällä puhelimessa, tuolloin kaverini oli lähdössä Sokokselle shoppailemaan ja tuskaili, ettei vauva luultavasti synny ikinä, vaikka hän on parhaansa mukaan kokeillut kaikkia mahdollisia kotikonsteja käynnistykseen (laskettu päivä oli ollut maanantaina). No mutta mutta, hyvä että saunan, seksin ja siivouksen lisäksi hihasta löytyi vielä neljäs ässä - Sokos! Täytyypä lisätä valikoimiin vastaisuuden (siis ensi tai viimeistään sitä seuraavan viikon) varalle... Vauva oli syntynyt tänään puoli seitsemältä aamulla, eli ilmeisesti homma voi sitten edetä hyvinkin nopeasti, kun niikseen tulee. Iiiik!
Täällä ei tosiaan ole vielä ollut havaittavissa mitään merkkejä siitä, että Puumis haluaisi koskaan muuttaa mahan ulkopuolelle, olo on enimmäkseen ihan suht normaali, ei edes pahemmin supistele tai mitään. Usein sanotaan, että raskauden ensimmäinen kolmannes menee pahoinvoidessa, toinen kolmannes on suorastaan elämän kukkeinta aikaa ja viimeinen kolmannes on jo tukalaa ja erilaisten pikkuvaivojen raskauttamaa. Itse en usko, että raskautta voi pistää tuollaiseen muottiin, omani ei ainakaan ole noudattanut mitään 3-3-3-kaavaa, vaan on edennyt niin, että ensimmäisinä viikkoina raskautta ei huomannut lainkaan, tämän jälkeen seurasi parin kolmen kuukauden pahoinvointijakso, jonka jälkeen elämä on enimmäkseen hymyillyt, tosin toisina päivinä enenmmän ja toisina vähemmän. Nyt loppumetreilläkin on välillä ollut fyysisesti aika raskas olo ja olen ajatellut, että no niin, nyt se alamäki alkoi ja tässä sitä sitten kärvistellään nämä loppuviikot, mutta eikö mitään, seuraavana päivänä olen taas saattanut olla ihan elämäni kunnossa.
Olen viime päivinä vielä vähän viilaillut tuota gradutekelettä, mutta silti aikaa on jäänyt ihan riittämiin myös kaikenlaiseen tössöttämiseen ja kärsimättömään pyöriskelyyn. Olen lisäillyt ja poistanut tavaroita sairaalakassista, leiponut ensimmäistä kertaa elämässäni kuivakakun pakkaseen ja syönyt sen sieltä vaivihkaa pois pala palalta. Kakun piti tietenkin olla sukulaishätävara, jonka Puumiksen uupuneet vanhemmat voivat näppärästi loihtia pöytään mahdollisten keski-ikäisten kyläilijöiden iloksi, mutta nyt siitä ei valitettavasti ole kuin rippeet jäljellä. No juu, se olikin vähän sellainen surkea koekakku, tosi rumakin oikeastaan, ja eiköhän tässä ehdi vielä leipoa - ja syödä - useammankin kakun ennen kuin Puumis suvaitsee saapua ihmisten ilmoille.
]]>2007-10-04T14:55:00+03:002019-08-08T00:54:46+03:00https://at69847.vuodatus.net/lue/2007/10/vauvauutisiaat69847https://at69847.vuodatus.net/<![CDATA[Tammisaari]]>Käytiin eilen tutustumassa Tammisaaren synnytysosastoon. Mukava kätilö esitteli tiloja suomenruotsalaisella aksentilla ja oleskelutilassa iltateellä istuneet pariskunnatkin puhuivat enimmäkseen ruotsia - Puumis saa siis kielikylvyn heti kärkeen! Meitä oli tutustumiskierroksella viisi odottajaa plus tukihenkilöt (meidän lisäksi ainakin yksi muukin asui Helsingissä) eli aika pieni ryhmä siihen nähden, että edellinen suomenkielinen tutustumiskierros oli järjestetty kaksi viikkoa sitten. Muutenkaan sairaalassa ei ollut hässäkästä tietoakaan, vaan ympäristö vaikutti sekä sairaalan sisä- että ulkopuolelta kaikin puolin rauhalliselta. Hyvältä vaikutti myös se, että yleensä kaikille halukkaille riittää kuulema perhehuoneet (jos varsinaiset perhehuoneet ovat täynnä, tehdään erinäisiä tilajärjestelyjä niin että perhe saa kuitenkin halutessaan jonkinlaisen oman huoneen, johon isäkin mahtuu yöksi), jokaisessa synnytyshuoneessa on amme, kaikilla kätilöillä on akupunktio- ja vyöhyketerapiakoulutusta ja kaikkia turhia toimenpiteitä vältetään. Toisaalta myös lääkkeellistä kivunlievitystä on tarjolla 24 h, kuten myös ympärivuorokautinen leikkausvalmius. Ulkoiset puitteet sen sijaan eivät olleet mitenkään prameat, itse sairaalarakennus on aika vanha ja kulahtanut, odottavat kuulema peruskorjausta, ja esim. Jorvista tai Naistenklinikalta varmaankin löytyisi huomattavasti fiinimmät tilat. Pääasia eli toimintakulttuuri tuntui kuitenkin olevan kaikin puolin kohdallaan, eli eiköhän sinne kannata se puolentoistatunnin ajomatka kärsiä... Ja, kuten Tammisaaren kätilö huomautti, onhan siinä sitten matkalla Jorvi ja oliko se nyt Lohjan sairaala vai mikä, jos vauva jotenkin kummasti rupeaisi syntymään matkalla.
Ja tosiaan: Kela korvaa kuin korvaakin taksimatkat Tammisaareen, omavastuu on vähän yli 9 euroa per suunta! Mahtavaa! Nyt sitten vaan odotellaan, että syntyis jo, maha painaa ja kärsimättömyys lisääntyy...
]]>2007-09-27T18:42:00+03:002019-08-08T00:54:48+03:00https://at69847.vuodatus.net/lue/2007/09/tammisaariat69847https://at69847.vuodatus.net/<![CDATA[Sairaalakassi]]>Nyt kun laskettuun aikaan on kaksi ja puoli viikkoa, ajattelin pakata sen paljon puhutun sairaalakassin valmiiksi. Pistelin eilen pieneen putkikassiin kotiutumisasut itselleni ja Puumikselle ja jälkimmäisen kohdalla oli kyllä tosi vaikea arvioida, mitkä olisivat sopivimmat vaatteet. Ensinnäkin suurin osa omistamistamme vauvanvaatteista on kokoa 60 tai siitä ylöspäin (äitiyspakkauksessakaan ei ollut yhtään sen pienempää vaatetta, mikä on mielestäni aika hölmöä), toisekseen ilma vaihtelee tähän aikaan vuodesta helposti 15 asteella ja kolmenneksi tajuttiin, ettei meillä oikeastaan ole H-P:n kanssa mitään käsitystä siitä, miten vastasyntyneet yleensäkään puetaan. No, päädyin sitten pakkaamaan mukaan lähes ainoan uutena hankkimani vauvanvaatteen eli fleece-tyylisen vastasyntyneen (kokoa 56) kevyttoppapuvun ja sinne alle aika kevyet sisävaatteet eli pitkähihaisen bodyn ja puuvillapöksyt. Ja valkoisen myssyn, kun eikös vastasyntyneillä yleensä ole aina pipa päässä sisällä ja ulkona? Aika hurjaa, että se on nyt sitten meidän vastuulla, mitä joku toinen pitää päällään ja tuleeko sille kylmä tai hiki... H-P maalaili eilen muutenkin ihan toden tuntuisen kuvan päivästä, jolloin olemme kotiutuneet sairaalasta: Pikku Puuma nukkuu kopassaan, tuhisee ja raottelee silmiään ja me istutaan ihan hoo-moilasina siinä vieressä ja mietitään, että mitenkäs tässä nyt sitten oikein kuuluisi olla.
Ollaan ajateltu, että mennään luultavasti taksilla Tammisaareen synnyttämään, hinta on kuulema noin 120 euroa ja tuleva mummo lupasi kustantaa kyseisen lystin. Nyt lähinnä mietin sitä, mitäs sitten tehdään, jos paukkaammekin sairaalaan liian aikaisin ja ne lähettävät meidät takaisin kotiin odottelemaan. Miksi sen Tammisaaren pitää olla niin kaukana?! Huomenna ollaan menossa tutustumaan sairaalaan, jäi vähän viime tippaan tämä tutustumiskäynti kun neuvolan perhevalmennukset pidettiin keskiviikkoisin samaan aikaan kuin tutustumiskierrokset.
H-P teki minulle mahtavan synnytys-CD:n, joka ainakin näin etukäteen kuulostaa rentouttavalta. Eri juttu on sitten se, tekeekö synnytyksessä mieli kuunnella yhtään mitään vai ärsyttääkö kaikki ylimääräinen meteli.
]]>2007-09-25T18:08:00+03:002019-08-08T00:54:50+03:00https://at69847.vuodatus.net/lue/2007/09/sairaalakassiat69847https://at69847.vuodatus.net/<![CDATA[Hengailua Vaasan aukiolla]]>Tampereen reissu meni ihan mukavasti, ohjaajan kommentit tosin valuivat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koko graduhomma kun ei enää jaksa paljonkaan innostaa... Jossakin toisessa elämäntilanteessa suhtautuisin ko. projektiin ihan toisella tavalla, enkä varmaankaan pystyisi palauttamaan työtä, jonka tiedän puutteelliseksi ja keskinkertaiseksi, mutta nyt asia ei vaan tunnu kovin tärkeältä (ja tuskin se on tuleva työnsaantikaan siitä graduarvosanasta kiinni).
Näin pari päivää sitten vanhaa koulukaveriani, jolla on jo kolme lasta, ja pääsin muutamaksi tunniksi seurailemaan arkea 4-, 2- ja 0-vuotiaan kanssa. Nollavuotias (2 kk ikäinen tyttö) suostui laupeaksi ja vieraskoreaksi vaipanvaihdon koekaniiniksi, eikä päästänyt inahdustakaan vaikka pepun pesu kesti ja kesti ja vesi oli luultavasti liian viileää ja asentokin epämukava... Lopuksi lähdimme vielä porukalla kaupungille vaikka satoi kaatamalla. Kaupunkireissu huipentui hurmaavalle Vaasan aukiolle, jossa hengasimme (huom. kaatosateessa) n. 20 minuuttia odottamassa kolmikon isää saapuvaksi autollaan. Kun olimme nousemassa ylös Sörnäisten metroasemalta, 4-vuotias kommentoi vienosti että "ihan kun täällä haisis pissalta" ja kun silmä vältti, 2-vuotias ehti nuolla Helsingin pantin ikkunalaudan päästä päähän. Aromit olivat ilmeisen hyvät, sillä nuolemisurakan jälkeen pikkumies näytti oikein tyytyväiseltä ja maiskutteli suutaan. 20 minuutissa ehdimme myös tehdä tuttavuutta parin hassun sedän kanssa ja kysellä 2-vuotiaalle vessaa viereisestä räkälästä. Kun kolmikon isä vihdoin saapui autollaan, kaikki olivat litimärkiä, minä lähdin helpottuneena lyllertämään kotiin päin ja viiden hengen perhe suuntasi litisevissä kengissään Hakaniemen Rossoon syömään.
Ilahduttavaa raskausblogia pitävä Tiitu haastoi minut kertomaan, miten pukeutuu viimeisillään oleva odottaja. Vaatteet alkaa tosiaan käydä vähän vähiin, en ole viitsinyt hommata kovin suurta garderoobia vain parin kuukauden tarpeisiin, esim. yksikään takki ei enää mahdu kiinni ja kuljen siis takki auki. Nyt on päällä kotivaatteet eli vanhat vihreät verkkarit, raidallinen huppari ja villasukat, ihmisten ilmoille lähtiessäni pistän päälleni jommat kummat mammahousut ja jonkun noista neljästä suuresta paidasta. Aika pitkään pystyin pitämään tavallisia paitoja masutuubin kanssa, mutta nyt ne alkavat jo näyttää aika hassuilta.
Ai niin! Jonkun imetyspaidan vois tosiaan hankkia jo varastoon (kiitos Tiitu kun muistutit asiasta blogissasi)!
]]>2007-09-22T11:00:00+03:002019-08-08T00:54:52+03:00https://at69847.vuodatus.net/lue/2007/09/hengailua-vaasan-aukiollaat69847https://at69847.vuodatus.net/<![CDATA[Synnytystunnelmissa]]>Nyt Puumiksen syntymä alkaa jo olla tosi lähellä! Otin eilen käyttöön uudet kuukauden piilolinssit ja mietin, että seuraavan kerran kun vaihdan piilareita niin olen jo varmaankin äiti (tai sitten olen vain tuskastunut odottaja, jonka maha on valtava, raajat turvoksissa, virtsanpidätyskyky olematon, eikä vauvaa vaan kuulu...) Itse olen kuitenkin syntynyt melkein 2 viikkoa etuajassa ja koska tuo on kuulema ainakin jossakin määrin periytyvää, niin parin viikon päästä voi jo ruveta ihan tosissaan kuulostelemaan, että koskahan se uusi perheenjäsen mahdollisesti haluaa muuttaa meille. Sovittiin, että Hyökkäävä Puuma rupeaa pikkuhiljaa katselemaan kännykkäänsä myös kokouksissa.
Vielä tuossa pari kuukautta sitten (ja jostain syystä varsinkin joskus vuosia sitten) synnytys hirvitti ajatuksena aika paljonkin, mutta nyt mietteet ovat aika pitkälti siirtyneet synnytyksestä tulevaan vauvaan, enkä murehdi lapsen maailmaan vääntöä enää paljonkaan. Pelkoihin on auttanut äitiysjooga, juttelu muiden odottajien kanssa ja päätös lähteä synnyttämään Tammisaareen. En ole koskaan niinkään pelännyt kipua tai repeämiä (tai tietty nyt siinä sivussa vähän niitäkin), vaan ennemminkin sitä, että itse synnytystilanne on jotenkin huippu-ankea. Olen kuvitellut, miten kaikki menee pahimmalla mahdollisella tavalla, henkilökunta on stressaantunutta ja kiireistä, kaikki tapahtuu kuin liukuhihnalla, synnytyssalissa ramppaa porukkaa (nuoria lääkäriopiskelijoita tms. oikein laumoittain), kukaan ei ehdi kuuntelemaan, minusta tulee pelkkä nöyryyttävien toimenpiteiden kohde ja loppujen lopuksi menen niin lukkoon, ettei synnyttämisestä yksinkertaisesti tule mitään. No nyt olen sitten pikkuhiljaa vakuuttunut, että nykyään ymmärretään kiinnittää huomiota myös siihen, että synnytys olisi mahdollisimman rauhallinen ja turvallinen tilanne, ja kannustetaan synnyttäjiä myös itse helpottamaan oloaan esim. liikkumalla ja erilaisia asentoja kokeilemalla, ei siis vain makaamaan sängyllä muiden tökittävänä. Tietenkään synnytystään ei voi etukäteen tarkasti suunnitella ja kaikkea odottamatonta voi sattua, mutta uskon, että ainakin jos homma etenee niin sanotusti normaalisti, synnytys voi olla myös aika positiivinenkin kokemus.
No näin se sitten kuitenkin lipsahti juttu synnyttämiseen, juuri kun olin saanut sanotuksi etten mieti asiaa juuri nyt paljonkaan... Huomenna lähden Tampereelle kuuntelemaan vielä graduohjaajan viimeiset voitelut ennen kuin pistän sen onnettoman paperin menemään. Maha on kyllä jo sen verran massiivinen, että ei ihan hirveästi huvittaisi lähteä reissaamaan, mutta jos nyt sitten vielä tämän viimeisen kerran.
]]>2007-09-19T18:11:00+03:002019-08-08T00:54:54+03:00https://at69847.vuodatus.net/lue/2007/09/synnytystunnelmissaat69847https://at69847.vuodatus.net/<![CDATA[Äitiysloma!]]>Nyt on äitiysloma virallisesti alkanut, eli äitiyspäiväraha rupesi juoksemaan viime perjantaina. En tosin vielä tiedä, paljonko tulen rahaa saamaan, toimitin kesän töistä palkkakuitteja Kelaan niin viime tipassa, että päätöstä ei ole vieläkään tehty... Päivärahan laskentaperusteet ovat lisäksi niin täydellisen sekavia, että minulla ei ole tällä hetkellä oikeastaan minkäänlaista arvausta tulevien kuukausien tuloistani, eikä Kelan virkailijakaan osannut/suostunut sellaista esittämään. (Pienenä poliittisena välihuomautuksena: en pistäisi ollenkaan pahakseni jos tätä suomalaista sosiaaliturvaa yksinkertaistettaisiin niin, että ihan tavallinen alam... siis kansalainen pystyisi ottamaan siitä selvän!) No, onneksi on kuitenkin yksi työssäkäyvä perheessä, eli eiköhän tässä pärjäillä. Lapsen saamisen aiheuttamaa taloudellista perikatoa ei ainakaan toistaiseksi ole näkynyt, ja tuntuukin siltä, että joskus aikaisemmin erinäisistä suunnista kuulemani puhe vauvan vaatimista investoinneista on ollut aika liioiteltua. Tai ainakin ihminen voi melko vapaasti itse päättää, kuinka paljon haluaa käyttää rahaa vauvan tarvikkeisiin. Me olemme ostaneet pinnasängyn ja syöttötuolin käytettynä, saaneet tuttavilta lainaksi turvakaukalon ja vastasyntyneen sängyn, koonneet hoitotason vanhempien luota löytyneestä vanhasta Lundian kirjoituspöydästä ja huomanneet, että samasta varastosta näyttäisi löytyvän myös ihan käypä 70-luvun amme. Vaatteita en ole ajatellut äitiyspakkauksen mukana tulleiden lisäksi pahemmin hankkia, koska uskon, että ystävät ja sukulaiset kuitenkin lahjovat vauvaa kaikenmoisilla nutuilla ja töppösillä. Eli oikeastaan ainoa asia, jonka päätimme ostaa uutena on vaunut, ja niitäkin olisi helposti löytynyt käytettynä jos esim. talous olisi ollut todella tiukilla tai kierrätysperiaatteet vielä ehdottomammat. Tai no joo, kantoliina pitää myös vielä hankkia ja sitten tietty kestovaippoja, mutta niitäkin saa kyllä ilmeisesti aika hyvin käytettynä.
Toinen positiivinen yllätys on ollut se, että olen edelleen aika hyvässä kunnossa ja ihan toimintakykyinen. Olin etukäteen ajatellut, että sitten kun äitiysloma alkaa, olen suurin piirtein jo vuodepotilas, ehkä juuri ja juuri lyllerrän sohvalta vessaan, jääkaapille ja takaisin ja sitten makaan taas hengästyneenä ja vaivojani valitellen. Mutta ainakin toistaiseksi pystyn ihan hyvin kiertelemään kaupungilla, kyläilemään, istumaan kahviloissa, tekemään kotitöitä ja jopa jonkin verran edistämään tuota roikkuvaa gradua. Välillä nukun päiväunet - kun siihen nyt kerran on mahdollisuus - ja sitten olenkin taas aika pirteä. Eli tässä suhteessa on siis käynyt tuuri.
]]>2007-09-10T15:36:00+03:002019-08-08T00:54:56+03:00https://at69847.vuodatus.net/lue/2007/09/aitiyslomaat69847https://at69847.vuodatus.net/<![CDATA[Valmentautumista]]>Pikkupuuma kasvaa ja voi ilmeisesti hyvin, vaikka joinakin päivinä olenkin miettinyt, miksi liikkeitä tuntuu niin harvakseltaan. Välillä tulee kuitenkin taas huomattavasti vilkkaampia päiviä (ja erityisesti öitä), ja ilmeisesti on pääasia, että vauva ylipäänsä liikkuu edes vähän joka päivä. Kysyin neuvolassa liikkeiden seuraamisesta ja terkkari antoi minimiohjeeksi 10 liikettä päivässä. Samana iltana samaisen neuvolan järjestämässä perhevalmennuksessa toinen terveydenhoitaja sen sijaan puhui 10 liikkeestä tunnissa. Taas tuli sellainen olo, että onko tässä kaikessa laskemisessa mitään järkeä, kun erilaiset luvut ja käyrät tuntuvat vain lisäävän odottajien stressiä ja kun jo ohjeetkin riippuvat niin paljon siitä, kuka sattuu ohjeistamaan.
Perhevalmennus oli ainakin ensimmäisen kerran perusteella melko turha juttu (meillä neuvola järjestää neliosaisen perhevalmennuksen, jossa kaksi ensimmäistä kertaa käsitellään synnytystä ja kaksi seuraavaa vauvan hoitoa). Koska kesän aikana ei ole järjestetty valmennuksia, tämä syksyn ensimmäinen ryhmä oli todella suuri. Koko porukka pakattiin pieneen luokkahuoneeseen kuuntelemaan kätilön monotonista, suttuisten kalvojen tahdittamaa esitelmää loppuraskauden vaivoista, synnytyksen etenemisestä ja erilaisista kivunlievitysmenetelmistä. Koska synnytysteema on sattunut viime kuukausina kiinnostamaan, olin jo lukenut kyseiset asiat moneen kertaan mm. siitä Meille tulee vauva -vihkosesta ja luulisin, että suurin osa muistakin paikallaolijoista tiesi jo valmiiksi suurin piirtein kaiken sen, minkä kätilö esitelmöi. Olisikin ollut ihan kiva, jos valmennuksessa olisi pelkän luennoinnin sijaan varattu vähän aikaa myös kysymyksille ja keskustelulle, tai jos aluksi olisi käyty edes lyhyt esittelykierros, niin että ihmisille olisi esim. tarjoutunut mahdollisuus tutustua naapurissa asuvaan odottajaan. Huomenna pidetään synnytysvalmennuksen toinen osa. Hyökkäävä Puuma on työmatkalla eikä pääse paikalle, ja vähän mietin, viitsinkö minäkään sitten mennä, mutta aivan varmasti menen kuitenkin kun kerran olen näin kiltti ja tunnollinen...
Eilen saatiin tuttavien vauvansänky muutamaksi kuukaudeksi lainaan, se näyttää ihanalta huoneen nurkassa! Pedattiin siihen äitiyspakkauksesta tulleet peitto ja lakanat ja pistettiin Santtu-pehmoapina lämmittämään paikkaa Puumikselle. Kuinkakohan kauan sänky joutuu vielä odottamaan?